Toimittaja Matti H. Virtanen oli työpöytänsä ääressä. Juttu oli kesken. Näytöllä oli kuitenkin vain yksi kirjain. Päänsäryt saivat päätepisteen aivoinfarktina. Pelastumisesta hän kiittää pomoaan, vaimoaan ja Hyksiä.
Helsingin Sanomien toimittajakoulun kasvatti, Matti H. Virtanen ehti olla Erkkojen palveluksessa 16 vuotta niin ulkomaantoimittajana, politiikassa, taloudessa kuin Saksan kirjeenvaihtajana. Siitä hän jatkoi täydennysmieheksi MOT-ohjelmaan Antti Rokka -hengessä ja jäi Yleisradion palvelukseen taas 16 vuodeksi. Vielä kerran oli tilaisuus vaihtaa suuntaa Talouselämään aikakauslehtipuolelle.
– Jouduin taas opettelemaan uuden työtavan, hän toteaa.
Vaihto oli silti helpotus, televisio oli ollut uutismiehelle enemmän tunteilu- kuin tiedotusväline. Työssä Talentumilla ja Almassa oli painettava uudella tavalla kaasu pohjaan. Virtanen teki ensisijaisesti politiikan juttuja aikakauslehteen, ja sen rinnalla piti tehdä verkkouutisia kuin liukuhihnalta.
– Jouduin takaisin uutismaailman oravanpyörään, mikä osoittautui kohtalokkaaksi. Stressi oli kovaa ja tuli unettomuutta. Viime vuoden aikana tuli toispuoleista päänsärkyä. Ajattelin, että päänsärkyä on kaikilla.
Kesälomalla tilanne hellitti hetkeksi.
– Maanantaiaamuna 5. elokuuta tulin taas väsyneenä töihin. Istuin päätteen ääressä maisemakonttorissa. Tarkka uutispäällikkö sanoi, että ”Matti hei vaikutat omituiselta, oletko kunnossa.”
Virtanen kertoo, miten istui pää käsiin haudattuna ja vastasi, että juttu on kesken.
– Olin saanut siihen yhden kirjaimen.
”Siinä vaiheessa meni filmi poikki”
Työterveyslääkäri teki neurologiset testit ja lähetti Virtasen Jorviin.
– Taksissa yritin lähettää tekstaria, mutta sormet eivät toimineet, kännykkä putosi melkein lattialle. Pelästyin, että mitä helvettiä.
Menossa oli tilapäinen aivoverenkiertohäiriö eli TIA-kohtaus, joka oikeastaan harmi kyllä meni ohi jälkiä jättämättä. Hetken kuluttua Jorvissa otettu tomografiakuva ei näyttänyt vaurioita.
– Neurologi funtsaili vähän aikaa ja lähetti minut kotiin. Kotona mies meni tutusti päiväunille. Parin tunnin päästä vaimo tuli kotiin.
– Siinä vaiheessa meni filmi poikki. Seuraava hetki, minkä muistan, oli kun ambulanssimiehet olivat makuuhuoneessa. Yritin sanoa jotain ja tajusin, etten pysty puhumaan. Katsoin vaimon silmiin. Näin, että hän oli kauhuissaan.
Mies oli oma analyyttinen itsensä kesken tilanteen. Hän tajusi, että asiat ovat huonosti. Samalla hän tiesi, että kyseessä oli kohtaus, joka vie puhekyvyn. Olihan hän tehnyt juttua aiheesta.
– Tiesin, että tämä tapahtuu nyt minulle, minulla on afasia, ja tämä paranee kyllä. Tähän en kuole, teen niin kuin lääkäri sanoo. Se ei ollut yhtään pelottavaa, tietoisuus pysyi ennallaan. En pelännyt, että olen tullut hulluksi.
Liuotushoidolla välitön apu
Virtanen vietiin Hyks Meilahden Tornisairaalan aivoverenkiertohäiriöyksikköön (Stroke Unit), jossa tehtiin valtimotulpan sisäinen liuotus.
– Yöllä pystyin jo puhumaan, vaikka konsonantit vielä vaihtoivat paikkaa. Poikani toi sairaalaan Der Spiegel -lehden. Katsoin sitä ja sanoin ”Ich kann noch Deutsch lesen.”
Oireiden perimmäinen syy oli kaulavaltimon dissekaatio eli verisuonen seinämän repeämä. Siinä verisuonen seinämän kerrosten väliin työntyy verta. Pahimmillaan syntyy hyytymä, joka voi irrota ja aiheuttaa aivoinfarktin, kuten Virtaselle kävi. Toispuolinen päänsärky liittyi tähän.
– Jälkeenpäin tajusin, että päänsärkyä oli ollut 3-4 kuukautta.
Toinen puoli päätä oli pahimmillaan kuin tulessa. Sairaalahoito kesti kymmenen päivää. Sairausloma kolme kuukautta.
Aivot tärkeä sukupuolielin
Jälkiseurauksista Virtanen arvioi, että puolet kaikesta suorituskyvystä oli kadonnut. Ensimmäisten viikkojen aikana hän ei jaksanut lukea, ei kävellä eikä mitään.
– Sama koski libidoa, puolet oli pois. Onneksi kaikki pikkuhiljaa paranee. Aivot ovat aika tärkeä sukupuolielin. Aivot eivät ole mikään erillinen elin tai lihas, koko se neurologinen verkosto vaikuttaa joko paikkaan. Tunsin sen äänihuulissa, oli todella outo olo kurkussa, jouduin ponnistelemaan, että sain vaikeat sanat sanottua loppuun asti. Nyt sitä toivoo, että puhuisi vähemmän paskaa kuin aikaisemmin, Virtanen nauraa.
Hän opetteli nopeasti kirjoittamaan ja puhumaan uudelleen. Toipuminen kestää silti helposti vuoden. Hoitona on arsenaali verenohennus-, verenpaine ja kipulääkkeitä. Papereista näkee myös, että potilaana on ollut toimittaja, koska tämän kanssa on ”keskusteltu lääkkeen toimintamekanismeista”.
Yhdeksi paranemisen haasteeksi Virtanen on ottanut lääkeaineen nimen. Kun dabigatraanieteksilaatin pystyy lausumaan ääneen ja muistamaan miettimättä, asiat alkavat olla mallillaan.
– Lääkeindikaatiot ovat uskomatonta tekstiä. Pitkän tähtäimen suunnitelma on saada lääkkeet minimiin.
Neuropsykologinen tutkimus osoitti, että infarktista oli seurauksena marginaalisia löydöksiä kielellisessä prosessoinnissa. Virtanen kertoo, että väsyy entistä herkemmin ja tarvitsee kahdet päiväunet. Lukea jaksaa parikymmentä sivua, sitten on levättävä.
Miksi enää urheilla oman pään kanssa
Virtanen olisi sairausloman jälkeen voinut jatkaa työssään. Oma valinta oli jäädä eläkkeelle.
– Minulta kuoli kolme työkaveria viimeisen vuoden aikana. Se pani miettimään, että infarkti oli viesti. Mietin, miksi jäisin enää urheilemaan tämän pääni kanssa.
Neuropsykologi teki testejä ja sanoi, että parasta terapiaa on, että kirjoittaa ja lukee.
– Eli siis teen töitä, Virtanen nauraa. Mutta nyt omaan tahtiin. Kuntopyörä saa kyytiä, uimassa hän on käynyt kolme kertaa viikossa.
– Infarktia edeltävät kuukaudet olivat aika vetelää aikaa. Virtanen oli ennen sairastumistaan kierteessä, jossa häntä otti päähän kaikki sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti.
– Oli vääränlaista kunnianhimoa hammasta purren. Nyt hän kokee olevansa iässä, jossa mikään ei enää nolota.
– En ole uskovainen, mutta ymmärrän nyt vähän paremmin mitä armo tarkoittaa. On hirveän helpottavaa, että antaa ihmisten olla sellaisia kuin he ovat. Ilman mitään pakkoa yrittää muuttaa toisia ihmisiä.
Myös unet muuttuivat, niistä hävisivät syvyyspsykologiset ulottuvuudet. Tilalle tuli duudsonimaista sekoilua. Mies on muuttunut kuitenkin entistä tunteellisemmaksi.
– Ilman kuolemanpelkoa tai mitään, tunnen nyt eri tavalla haikeutta, pystyn tunteilemaan itseni itkun partaalle. Hyvä puoli on, että positiiviset tunteet ovat voimakkaita. Ärtymysten tunteet voivat purkautua Twitterissä, mistä hän on todella pahoillaan jälkeen päin. Ääripäät korostuvat, niin hyväntahtoisuus kuin ähäkutti-meininki.
Yksilöllinen kokemus ei kerro kaikkea
– Infarktit ovat kaikki erilaisia. Jos kuulee jonkun yhden lähimmäisen tarinan, ei kannata olettaa, että toisella olisi samalla lailla, Virtanen muistuttaa.
Hän pohtii, että työelämässä ihmiset ovat erilaisia. Hitaamminkin työskentelevä voi olla hyvä. Kun ihminen huomaa olevansa epämukavuusalueella, pitäisi osata valita toisin. Siihen tarvitaan tukea. Esimiehen pitää kysyä, että onko kaikki hyvin, oletko nukkunut riittävästi? Yksinkertaisia kysymyksiä.
– Kaikki syyt olla ottamatta päiväunia ovat tekosyitä.
Artikkeli on ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 1/2020.
- Teksti: Sini Silvàn
- Kuvat: Vesa-Matti Väärä
