Julkaistu 6.4.2022
Iäkkäiden potilaiden aivoverenkierron on pelätty heikkenevän verenpainelääkityksen myötä ja tämän vuoksi lääkityksiin on suhtauduttu varoen. Tuoreen tutkimuksen perusteella pelko näyttäisi kuitenkin turhalta.
Julkaistu 30.3.2022
Mittauskerrasta toiseen paljon vaihteleva verenpaine voi tuoreen tutkimuksen perusteella liittyä suurentuneeseen vaaraan sairastua aivoverenvuotoihin. Yhteys on aiemmin havaittu riskiryhmäläisillä, mutta sama näyttäisi koskevan myös suhteellisen terveitä yli 60-vuotiaita.
Julkaistu 17.3.2022
Julkaistu 19.11.2021
Vuosittain hammaslääkärillä käyvät sairastuvat korkeaan verenpaineeseen muita epätodennäköisemmin. Hammastarkastukset todennäköisesti ehkäisevät hampaiden kiinnityskudosten tulehdusta eli parodontiittia, joka on yhdistetty verenpaineen kohoamiseen.
Julkaistu 9.11.2021
Julkaistu 22.10.2021
Ruokavaliomuutokset, suolan vähentäminen ja liikunnan lisääminen ovat keskeisiä hoitoja tuoreille verenpainepotilaille, mutta niiden tehoa vaikeasti hoidettavaa verenpainetta potevilla ei ole juurikaan tutkittu. Tuoreen tutkimuksen perusteella samat keinot tepsivät myös heihin.
Julkaistu 3.9.2021
Julkaistu 9.8.2021
Kohonnut verenpaine on tunnettu aivoverenkiertohäiriöiden riskitekijä, mutta parhaan kuvan riskistä saa vain verenpaineen vuorokausimittauksella. Lääkärin vastaanotolla tehdyt mittaukset eivät ole yhtä hyviä.
Julkaistu 9.8.2021
Rintaruokinta voi alentaa lapsen verenpainetta, vaikka imetys kestäisi vain muutaman päivän syntymän jälkeen. Imettämisen verenpainehyödyt on tiedetty aiemminkin, mutta ensimmäisten päivien rintaruokinnan vaikutuksia ei ole juurikaan tutkittu.
Julkaistu 5.5.2021
Liiallinen suolan käyttö nostaa verenpainetta ja altistaa aivoverenkiertohäiriöille, mutta suolan haitat ovat pienempiä, jos samanaikaisesti henkilö saa runsaasti kaliumia ruokavaliostaan.