Puheen ja kielen häiriöt: afasia ja dysartria

Aivoverenkiertohäiriö (AVH) voi aiheuttaa esimerkiksi puheeseen liittyviä häiriöitä, jotka vaikeuttavat sairastaneen kommunikointia muiden kanssa.

Aivoverenkiertohäiriön aiheuttamia puheen ja kielen häiriöitä ovat:

Afasia

Afasia on aikuisiän kielellinen häiriö. Se on yleensä seurausta aivoverenkiertohäiriöstä. Afasiassa aivojen kielellisen verkoston toiminta häiriintyy. Afasian oireita ovat erilaiset puheen tuottamisen, puheen ymmärtämisen, lukemisen ja kirjoittamisen vaikeudet. Siihen voi liittyä myös vaikeuksia laskemisessa. Afasia esiintyy yksilöllisesti erilaisina oireiden yhdistelminä.

Afasia vaikeuttaa keskustelua ja ajatusten vaihtamista. Siksi vuorovaikutustilanteet muiden kanssa voivat olla turhauttavia. Afasia on ongelma viestinnässä, ei henkilön kyvyssä ajatella. Ajatusten muuttaminen itsenäisesti johonkin symboliseen muotoon (sana, ele, kuva, kirjoitettu sana jne.) on kuitenkin häiriintynyt. Kommunikaatiokeskuksen sivuilta löydät tietoa afaattisille henkilöille sopivasta Juttu-tupa-toiminnasta.

Afaattinen henkilö pystyy paremmin seuraamaan keskustelua ja osallistumaan siihen, kun keskustelu on rauhallista ja apuna käytetään esimerkiksi kirjoittamista, piirtämistä ja kuvia. Kommunikaatiokeskuksen sivuilta löydät myös lisää vinkkejä keskustelun tueksi.

Lue lisää afasiasta.

Katso video Afasiasta.

Dysartria

Dysartriaan liittyy erilaisia artikulaation, äänen tuoton, puhenopeuden ja hengityskontrollin ongelmia. Artikulaatio voi olla epätarkkaa tai kankeaa ja puhe kuulostaa puuromaiselta. Ääni voi olla heikko ja vuotoinen tai karhea. Puhenopeus on usein hidastunut. Puhtaasti dysartrisessa vaikeudessa ei ole kielellisiä ongelmia, vaan puheen ymmärtäminen, sananlöytäminen sekä lukeminen ja kirjoittaminen ovat säilyneet entisellään.

Dysartrian yhteydessä saattaa esiintyä nielemisvaikeutta eli dysfagiaa, koska puheen ja nielemisen säätelystä vastaavat usein samat lihakset. Lue lisää nielemisvaikeudesta.

Afasiaan liittyviä termejä

Afasiaan liittyviä termejä, joihin voi törmätä esimerkiksi lääkärin tai puheterapeutin lausunnossa sekä alaa käsittelevässä kirjallisuudessa.

Aiheeseen liittyvät