Mieli
Se, miltä arki tuntuu ja elämä maistuu, on tärkeää. Hyvän mielen lähteitä ja juuri sinulle sopivia tapoja palautumiseen kannattaa etsiä ja opetella. Jatkuva stressi on aivojen vihollinen, älä anna sille valtaa.
Hyvä mielenterveys tukee aivoterveyttä
10.10.2024Valon vähyys väsyttää – näin taltutat kaamosoireet
18.12.2023Makeannälkää, alavireisyyttä ja virkistämätöntä unta. Kaamosoireita voi onneksi helpottaa kotikonstein. Mutta mitä aivoissamme oikein tapahtuu, kun valon määrä ulkona vähenee?
Säästä aivosolujasi, laske kierroksia
13.9.2023Työnhakuilmoituksissa hakijalta edellytetään joskus stressinsietokykyä. Vaateessa ei ole mitään vikaa, jos stressiä ei tarvitse töissä kestää jatkuvasti, vaan se on ajoittaista.
Stressi ja aivojen hyvinvointi
13.9.2023Haitallinen, jatkuva stressi aiheuttaa monenlaisia oireita ja voi pitkittyessään olla terveydelle vaarallista.
Pitkää ikää ja terveyttä kulttuurista
21.2.2023Eläkeläiskuorot, urheiluseurojen talkoot, vapaaehtoistyö ja pappojen peli-illat. Nämä ja tuhannet muut yhdessä tekemisen muodot voi laskea kulttuuriharrastuksiksi. Tutkimukset osoittavat, että kulttuuri tuottaa terveyttä ja pidentää ikää.
Aivojen kehitys sikiöajasta murrosikään
6.2.2023Aivojen muovautuminen ei lopu koskaan – ja vielä vanhanakin ihminen oppii uutta. Suurimmat harppaukset aivojen kehityksessä tapahtuvat kuitenkin kohdussa sekä vauva-, leikki-, koulu- ja murrosiässä.
Aivoterveys rakentuu yhdessä
29.11.2022Parasta aivoterveyden edistämistä on ottaa elämä sopivan rennosti. Kansallinen aivoterveysohjelma nostaakin esiin muun muassa levon ja ilon merkitystä.
Pitkittyneet hermosto-oireet joskus hankalia: Korona heikentää tutkitusti aivoterveyttä
14.9.2022Pitkittynyt korona vaikuttaa myös kognitiivisiin kykyihin, kuten muistiin ja keskittymiseen. Koronan aivo-oireet menevät yleensä ajan saatossa ohi, mutta jälkiäkin voi jäädä, kertoo neurologian professori Risto O. Roine.
Vagushermot – isossa roolissa stressinhallinnassa
15.8.2022Kun vauhti kiihtyy, vagushermot painavat jarrua. Mielenhallinnassa ja stressinsiedossa onkin pitkälti kyse tahdosta riippumattoman hermoston kahden eri puoliskon välisestä tasapainoilusta. Voit itsekin rauhoittaa hermojasi esimerkiksi hengitysharjoituksin.
Järjen ehdoilla vai tunteiden vietävissä?
8.2.2022Ilman tunteita emme kykenisi pelkäämään, rakastamaan tai suuttumaan. Mutta miten tunteet ohjaavat arkeamme ja valintojamme, ja olemmeko täysin tunteidemme vietävissä? Entä mikä rooli on älyllä ja järjenkäytöllä?
Mielekkäät harrastukset hoitavat aivoterveyttä
10.1.2022Stressi lievittyy, muisti vetreytyy ja vireystila paranee – harrastaminen on monipuolista ravintoa aivoillemme. Mutta millaiset harrastukset ovat erityisen kyvykkäitä kohentamaan aivoterveyttämme? Professori, aivotutkija Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta vastaa.
Aivot ja keho hälytystilassa – pitkittyneen stressin terveyshaitat
9.12.2021Jatkuva stressi horjuttaa muistia ja keskittymiskykyä, heikentää unenlaatua ja pitää yllä levotonta ja ärtynyttä mielialaa. Onneksi stressiä on mahdollista lievittää – mutta miten? Psykologian tohtori, vanhempi tutkija Sampsa Puttonen Työterveyslaitokselta vastaa.
Itsekontrolli – mitä se on?
7.12.2021Elämämme on täynnä tilanteita, jossa mielenkiintomme kohteet vetävät meitä eri suuntiin. Silloin kysytään itsekontrollia. Mutta voiko itsekontrollia opetella?
Irti murehtimisen noidankehästä
23.11.2021Pelot, huolet ja murheet voivat kroonistuessaan horjuttaa mielialaa, syödä yöunet ja suistaa masennukseen. Turhasta vatvomisesta on onneksi mahdollista päästä eroon. Psykoterapeutti kertoo, miten.
Hyvää aivoterveyttä arkeen
29.3.2021Keho ja mieli
29.3.2021Uuden oppiminen on parasta muistitreeniä
21.2.2020Paras tapa huoltaa ja suojata muistia on haastaa sitä ja oppia uutta. Anna oman kiinnostuksesi ohjata, mihin muistiasi käytät.
Irti ikävistä ajatuskehistä – luonto auttaa
17.1.2020Luonnossa oleilun on havaittu vähentävän kielteisiä ajatuksia ja tunteita, ja vastaavasti lisäävän myönteisiä. Jos aivosi jumittavat ikäviin ajatuskehiin, saatat saada ne uusille urille luonnossa.
Luonnon lumous vapauttaa aivot
14.1.2020Yrityksetön keskittymisen tila – ei järin tuttu arjen pyörityksessä, vai mitä? Mutta kun altistat aivosi luonnolle, saattaa hämmästyä. Ehkä jopa lumoudut.
Viisi kysymystä saunasta ja aivoterveydestä
13.6.2019Saunan lämmössä verenpaine kääntyy laskuun ja kehon omat hyvän olon hormonit saavat vallan. Saunomisen aivoterveyseduista kertoo professori ja Suomen Saunaseuran kunniapuheenjohtaja Lasse Viinikka.
Hyvä mieli luo aivoterveyttä
24.9.2018Aivot tarvitsevat aktiviteettejä, mutta välillä tarvitaan lepoa. Aivoja pitää myös suojella ylikuormittumiselta ja stressiltä. Mielen hyvinvointi on helpompaa, kun asiat ottaa vähän rennommin ja myönteisellä tavalla.
Musiikki antaa aivoille siivet
24.9.2018Ylilääkäri Seppo Soinila kertoo miten musiikki vaikuttaa aivojemme hyvinvointiin, parantaa terveyttä, mielialaa ja hoksottimia - ja jopa kuntouttaa.
Metsä rauhoittaa stressaantuneet aivot
24.9.2018Suomalainen on tottunut hakkaamaan päätään Karjalan mäntyyn. Kohti metsää ovat huutaneet myös Jukolan veljekset Impivaarassa. Metsä on tuttu paikka ja nyt tiedetään, että se myös parantaa.
Hyvää arkea aivoille
24.9.2018Aivoterveyttä voi jokainen edistää itse. Ratkaisevaa on arki, jossa omilla valinnoilla vaikutetaan aivojen hyvinvointiin.