Siirry sisältöön
3.6.2022

Pitkään jatkuva masennus yhteydessä aivoverenkiertohäiriöihin

Pitkään jatkuva masennus voi tuoreen tutkimuksen mukaan suurentaa riskiä sairastua aivoverenkiertohäiriöihin. Riski kuitenkin pienenee, jos masennusoireet helpottavat, tulokset osoittavat.

Masennus on aiemminkin yhdistetty aivoverenkiertohäiriöihin, mutta tutkimuksissa masennus on yleensä määritelty vain yhtenä ajankohtana. Nyt julkaistussa tutkimuksessa oireilua kuitenkin tarkasteltiin neljästi kymmenvuotisen seurannan aikana.

Kun vertailukohtana olivat osallistujat, joilla ei ollut masennusta, aivoverenkiertohäiriöiden riski oli noin viidenneksen suurempi potilailla, jotka oireilivat tasaisesti seurannan aikana. Myös oireiden vaihtelu liittyi sairastumisriskiin. Suurimmassa aivoverenkiertohäiriöiden vaarassa olivat kuitenkin potilaat, joiden masennus paheni seurannan aikana. He sairastuivat kolmanneksen todennäköisemmin kuin oireettomat.

Osalla potilaista masennusoireet helpottivat seurannan aikana ja tulosten perusteella tämä myös pienensi heidän riskiään sairastua aivoverenkiertohäiriöön.

Tutkimus julkaistiin Stroke-lehdessä, ja siihen osallistui 12 500 yli 50-vuotiasta, joista 1 400 sairastui aivoverenkiertohäiriöön ensimmäistä kertaa kymmenvuotisen seurannan aikana.


Uutispalvelu Duodecim
(Stroke 2022;DOI:10.1161/STROKEAHA.121.037768)
https://doi.org/10.1161/STROKEAHA.121.037768