Siirry sisältöön

Voinko saada vammaisen pysäköintiluvan?

26.11.2021
Voinko saada vammaisen pysäköintiluvan?

Sain kaksi vuotta sitten aivoverenvuodon, jonka myötä minulla oli autolla ajokielto puolentoista vuoden ajan. Nyt olen kuntoutunut siten, että olen saanut ajoluvan takaisin. Minulla on edelleen vaikeuksia liikkua pitkiä matkoja itsenäisesti. Oman auton kanssa pärjään ja pystyn asioimaan, kunhan vaan parkkipaikalta olisi kohtuullinen matka asiointiin. Onko minulla oikeus vammaisen pysäköintilupaan?

Vammaisen pysäköintilupaan on oikeus, mikäli sinulla on aivoverenvuodon jälkeen, kuntoutumisesta huolimatta, edelleen vaikeuksia liikkua itsenäisesti (esimerkiksi kävellä) ilman toisen henkilön apua. Lisäksi vaaditaan, että sairautesi kuuluu vähintään haittaluokkaan 11, eli sairautesi hoito aiheuttaa suurta rasitusta ja toisen henkilön säännöllistä apua tai valvontaa. Vammaisen pysäköintilupa on henkilökohtainen ja se myönnetään aina vammaiselle henkilölle, joka voi ajaa itsenäisesti tai vaihtoehtoisesti tarvitsee kuljettajan.

Vammaisen pysäköintilupaa haetaan joko Ajovarman palvelupisteessä tai Traficomin Oma asiointi -palvelussa. Oma asiointi -palvelun kautta haettaessa lupaa tulee hakea henkilökohtaisesti, eli sinun tulee tunnistautua esimerkiksi pankkikortilla.

Ensimmäistä lupaa hakiessasi hakemukseen liitetään lääkärinlausunto vammaisen pysäköintilupaa varten. Lausunnon voit pyytää sinua hoitavalta lääkäriltä tarkastuksen yhteydessä. Vammaisen pysäköintiluvan hakemisen yhteydessä kannattaa hakea myös vapautusta ajoneuvoveron perusverosta.

Palvelupäällikkö Pekka Kankaanpää

Artikkeli on ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 2/2019.

Kuva: Mostphotos

Lisää aiheesta

  • Tasapainoa kannattaa harjoittaa

    3.3.2023

    Sairastin aivoinfarktin noin vuosi sitten ja olen toipunut siitä melko hyvin. Minulla on kuitenkin edelleen tasapainovaikeuksia. Onko se yleistä aivoinfarktin jälkeen ja voinko parantaa tasapainoa jotenkin?

  • Keskustelua voi tukea monin eri tavoin

    30.9.2022

    68-vuotias äitini sairastui kuukausi sitten aivoinfarktiin ja sai vaikean afasian. Puhe hävisi lähes kokonaan. Hän odottaa puheterapian alkamista. Kuinka voisin tukea häntä?

  • Mitä tarkoittaa dysartria?

    7.3.2022

    Miten dysartria eroaa afasiasta?

  • Mitä hyötyä on mindfulness-harjoittelusta?

    7.3.2022

    Voiko mindfulness-harjoittelusta olla hyötyä aivoverenkiertohäiriön sairastaneelle ja miten sitä voisi harjoitella?

  • Mitä tarkoitetaan lihasjänteyden muutoksilla?

    26.11.2021

    Mitä tarkoittaa, kun aivoinfarktin sairastaneella on lihasjänteyden muutoksia ja spastisuutta?

  • Pysäköintitunnus liikuntaesteisen henkilön kuljettamiseen

    26.11.2021

    Sairastin aivoinfarktin puoli vuotta sitten, ja lääkärit olivat sitä mieltä, että joudun luopumaan ajokortistani. Voinko saada invapysäköintiluvan, vaikka en itse enää AVH:n jälkeen ajakaan autoa. Käytän ulkona rollaattoria ja vaimollani on ajokortti. Hän yleensä kuljettaa minua tarvitessani meidän autollamme. Joskus saan myös lapsilta apua kuljettamiseen. Liikkuminen ja esimerkiksi kaupassa asioiminen olisi helpompaa, jos voisi pysäköidä invapaikalle.

  • Musiikista ja laulamisesta apua afasiaan

    26.11.2021

    Musiikin vaikutuksista aivoihin on nyt puhuttu paljon. Puolisollani on afasia. Voiko musiikista olla apua myös puheeseen?

  • Afasia vaikuttaa mielialaan

    26.11.2021

    Sisareni sai yllättäen afasian. Hän ottaa tilanteen raskaasti, kun ei saa itseään aina ymmärretyksi. Tilanne on myös itselleni raskas, olemme aina jutelleet paljon. Miten voisin auttaa häntä ja samalla itseäni jaksamaan?

  • Miten kerron avuntarpeestani, kun haen Kelan vammaistukea?

    26.11.2021

    Minulla on vuosi sitten saadun aivoverenkiertohäiriön seurauksena vaikeuksia ihan jokapäiväisissä kotiaskareissa ja kaikessa vähänkin fyysisessä tekemisessä. Olen nyt palannut työelämään, mutta arjen haasteet ovat edelleen suuria. Saan kyllä päivittäin apua puolisoltani, ja töitä teen etätyönä kotona. Olen nyt hakemassa vammaistukea Kelasta. Miten osaisin kertoa avuntarpeestani hakemuksessa?

  • Mikä helpottaisi keskustelua?

    26.11.2021

    Miten saisin paremmin selvää, mitä puolisoni yrittää sanoa? Puhuminen on hidasta ja sanoja on käytössä vain vähän. Hänellä on afasia.