Siirry sisältöön

Musiikista ja laulamisesta apua afasiaan

26.11.2021
Musiikista ja laulamisesta apua afasiaan

Musiikin vaikutuksista aivoihin on nyt puhuttu paljon. Puolisollani on afasia. Voiko musiikista olla apua myös puheeseen?

Laulamista voi kokeilla puheen tuottamisen harjoitteluun, erityisesti jos afasiaan liittyy puhemotorista pulmaa (apraksiaa). Laulamisen avulla sanoja lausutaan hitaasti, joka voi helpottaa artikulaatiota - ja lisäksi yhdessä laulamisen aikana toisen suun liikkeet toimivat hyvänä puheentuoton mallina.

Voitte aluksi kuunnella jonkin helpon ja tarttuvan kappaleen kertosäkeen pari kertaa ja sitten hyräillä sen mukana. Sitten mukaan voi ottaa sanojen ääneen lausumista, niin että koetatte painottaa kappaleen tekstin rytmiä. Sanat voi kirjoittaa paperille - ja rytmittää kädellä taputtaen sanojen alkuja. Jos sanojen lausuminen alkaa sujua hyvin laulun mukana, taustalla olevaa musiikkia voi hiljentää, mutta yrittää silti tuottaa sanat samassa rytmissä. Jos sanoja ei pysty lainkaan tuottamaan, mukana voi laulaa vaikka vain yhdellä äänteellä.

Musiikkitoiminta on joka tapauksessa aivoille hyvää aktiviteettia, erityisesti jos mukana on liikettä ja positiivista mieltä. Kertosäkeen mukana voi laulaa vaikka samalla tanssien. Samaa harjoitusta kannattaa kokeilla muutamaan kertaan, jotta näkee, onko laulamisesta apua puheen tuottoon juuri omalla kohdalla. Musiikin kuuntelu yhdessä kotona on myös aivoille tehokasta ja mukavaa yhteistä tekemistä, jota kannattaa harrastaa myös ilman treenitavoitteita. Mukavia musiikkihetkiä!

Puheterapeutti Maria Vinberg

Artikkeli on ilmestynyt Aivoterveys-lehdessä 4/2020.

Kuva: Mostphotos

Lisää aiheesta

  • Tasapainoa kannattaa harjoittaa

    3.3.2023

    Sairastin aivoinfarktin noin vuosi sitten ja olen toipunut siitä melko hyvin. Minulla on kuitenkin edelleen tasapainovaikeuksia. Onko se yleistä aivoinfarktin jälkeen ja voinko parantaa tasapainoa jotenkin?

  • Keskustelua voi tukea monin eri tavoin

    30.9.2022

    68-vuotias äitini sairastui kuukausi sitten aivoinfarktiin ja sai vaikean afasian. Puhe hävisi lähes kokonaan. Hän odottaa puheterapian alkamista. Kuinka voisin tukea häntä?

  • Mitä tarkoittaa dysartria?

    7.3.2022

    Miten dysartria eroaa afasiasta?

  • Mitä hyötyä on mindfulness-harjoittelusta?

    7.3.2022

    Voiko mindfulness-harjoittelusta olla hyötyä aivoverenkiertohäiriön sairastaneelle ja miten sitä voisi harjoitella?

  • Ymmärtämisen vaikeudet korostuvat väsyneenä

    26.11.2021

    Vaimollani oli aivoverenvuoto aivojen vasemmalla puolella ja fyysisesti hän on kuntoutunut melko hyvin. Käymme lenkillä päivittäin. Olen kuitenkin huomannut, että hän vastaa välillä aiheen ohi, kun keskustelemme. Eikö hän jaksa keskittyä vai mistä on kyse?

  • Mistä omaishoitaja voi saada tukea?

    26.11.2021

    Omaishoitajana saan aina kuulla, että itsestä kannattaa pitää huolta. Minua hieman ärsyttää tuo ohje, sillä aikaa ja voimavaroja itsestä huolehtimiseen ei tahdo olla ja olemme puolisoni kanssa tilanteessamme varsin yksin. Mietinkin, mistä tällaisessa tilanteessa voisi aloittaa?

  • Mitä voin tehdä, kun en pysy keskusteluissa mukana?

    26.11.2021

    En aina pysy keskusteluissa mukana, vaikka pyydän muita puhumaan rauhallisemmin. Mitä muuta voisin tehdä?

  • Mitä tarkoitetaan lihasjänteyden muutoksilla?

    26.11.2021

    Mitä tarkoittaa, kun aivoinfarktin sairastaneella on lihasjänteyden muutoksia ja spastisuutta?

  • Pysäköintitunnus liikuntaesteisen henkilön kuljettamiseen

    26.11.2021

    Sairastin aivoinfarktin puoli vuotta sitten, ja lääkärit olivat sitä mieltä, että joudun luopumaan ajokortistani. Voinko saada invapysäköintiluvan, vaikka en itse enää AVH:n jälkeen ajakaan autoa. Käytän ulkona rollaattoria ja vaimollani on ajokortti. Hän yleensä kuljettaa minua tarvitessani meidän autollamme. Joskus saan myös lapsilta apua kuljettamiseen. Liikkuminen ja esimerkiksi kaupassa asioiminen olisi helpompaa, jos voisi pysäköidä invapaikalle.

  • Afasia vaikuttaa mielialaan

    26.11.2021

    Sisareni sai yllättäen afasian. Hän ottaa tilanteen raskaasti, kun ei saa itseään aina ymmärretyksi. Tilanne on myös itselleni raskas, olemme aina jutelleet paljon. Miten voisin auttaa häntä ja samalla itseäni jaksamaan?