Jos elämämme peruspalikat ovat kunnossa, aivomme halajavat myös henkisiä virikkeitä. Työ on usein isossa roolissa merkitysten antajana. Mitä mielekkäämpänä työtämme pidämme, sitä herkemmin se laukaisee myös aivojemme ikivanhan palkkiojärjestelmän.
Työ tekijäänsä kiittää. Vanha sananlasku kertoo paljon työn merkityksestä ihmiselle: työstä saa rahallisen palkan, mutta moni hakee siitä myös henkistä hyvää.
Parhaimmillaan työ on sellaista, mitä tehdessämme aivojemme palkkiojärjestelmä aktivoituu.
– Palkkiojärjestelmä aivoissamme on vanhaa perua, peräisin jo ihmisen evoluution alkuajoilta. Kun toteutamme itseämme työn kautta ja saamme työstämme positiivisia kokemuksia, palkkioksi aivomme tuottavat meille mielihyvää, kertoo neuropsykologian erikoispsykologi Teemu Paajanen Työterveyslaitokselta.
Myös motivaatio on kytkeytynyt aivojen palkkiojärjestelmään. Motivaatio on tila, joka kannustaa meidät toimimaan, olemaan virkeällä ja tekeväisellä mielellä ja tavoittelemaan asioita, jotka koemme palkitsevina.
– Työstä saamamme mielihyvä tuottaa puolestaan lisää motivaatiota. Jaksamme ja haluamme lähteä tavoittelemaan tuota mielihyvää työstämme aina uudelleen.
Ensin perustarpeet, sitten työ
Mutta mitä tapahtuisi työstä saatavalle mielihyvälle, jos asiat eivät olisikaan niin hyvin kuin mitä ne keskivertosuomalaisella yleensä tapaavat olla?
– Työn asema aivojen palkkiojärjestelmän mielihyvätekijänä jää auttamatta jalkoihin, jos perustarpeemme eivät tyydyty. Jos kokisimme nälkää tai janoa, jatkuvaa kipua tai pelkoa, tai jos oma tai läheisemme turvallisuus olisi vakavasti uhattuna, työ menettäisi pitkälti palkitsevan merkityksensä. Työn kyky tuottaa mielihyvää syntyy vasta, jos perusasiat ovat kunnossa.
Tämä kuitenkin kertoo meille jotakin ihmislajin tarpeesta etsiä elämäänsä myös henkistä tyydytystä.
– Harvalle riittää se, että vain välttämättömimmät primitiiviset seikat ovat kunnossa. Ihmiselle on tyypillistä hakea korkeampaa merkitystä olemassaololleen. Tässä työ korostuu, Paajanen toteaa.
Haluamme olla osa laumaa
Mikä työssä meitä oikein palkitsee?
– Yksi asia on sosiaalinen vuorovaikutus. Olemme laumaeläimiä ja tarvitsemme tunnetta siitä, että kuulumme johonkin viiteryhmään. Työyhteisö on yksi näistä viiteryhmistä, sillä siinä toimivat ihmiset jakavat usein samankaltaiset arvot ja käyttäytyvät samankaltaisten sosiaalisten normien mukaisesti.
Tarve kuulua johonkin ryhmään saa meidät usein sitoutumaan työhömme, vaikka työyhteisön viihtyvyystekijöissä olisi parantamisen varaa.
– Moni jatkaa työssään, vaikka esimerkiksi palkkataso tai työskentelyolosuhteet eivät olisikaan aivan kohdallaan. Viitekehys tuo myös turvaa, neuropsykologi huomauttaa.
Mantelitumake villiintyy kiitoksista – onnistuminen palkitsee
Aivojen palkkiojärjestelmässä mantelitumake on ratkaisevan tärkeässä roolissa. Mantelitumake on yksi niistä aivoalueista, jotka tunnistavat, onko jokin eteemme tuleva asia hyvä vai paha juttu tai minkälaisia tunnemerkityksiä ylipäätään annamme kokemuksillemme. Toinen, keskeinen palkkiojärjestelmään liittyvä alue aivoissamme on nimeltään on accumbens-tumake, joka valmistaa mielihyvää tuottavaa välittäjäainetta, dopamiinia.
– Mantelitumake aktivoituu esimerkiksi pomon antamasta positiivisesta palautteesta. Kiitokset synnyttävät voimakasta mielihyvää, jonka eteen olemme jatkossakin valmiit tekemään lujasti töitä. Haemme jatkuvaa hyväksyntää muilta, laumaamme kuuluvilta jäseniltä.
Ja vaikka kiitoksia ei usein heruisikaan, merkityksellinen työ on omiaan tuottamaan myös itsellisiä palkkioita.
– Kun saamme vaikkapa jonkin pitkäkestoisen projektin tai vaikean työtehtävän päätökseen, koemme onnistuneemme. Olemme valmiit panostamaan työhömme vastakin saadaksemme samankaltaisia onnistumisen tuntemuksia.
Työstä saatava palkkio tulee viiveellä
Nykyajassa nopean mielihyvän lähteet ovat helposti saatavilla. Rahapelit, päihteet tai vaikkapa sosiaalinen media saavat aivomme tuottamaan nopeasti dopamiinia, ja siksi ne lohkaisevat monen elämästä ajallisesti ison palan. Onko työn merkitys aivojen palkkiomekanismin käynnistäjänä ja mielihyvän lähteenä vähentynyt?
– Kääntäisin asian niin päin, että ei työ yleensä kykene vastaavalla tavalla kilpailemaan tämänkaltaisten nopeiden mielihyvän lähteiden kanssa – joskaan ei ole tarkoituskaan. Useimmiten työ tuottaa palkkion vasta viiveellä, päivien, viikkojen ja jopa kuukausien päästä.
Me ihmiset olemme neuropsykologin mukaan lisäksi myös kovin erilaisia: joku jaksaa tehdä työtään pitkäjänteisemmin kuin toinen ja odottaa palkkiotaan pidempään.
– Myös työnkuvissa on isoja eroja. Jos työ ei palkitse toivotulla tavalla, mielihyvää ja merkityksiä voi myös hakea muista asioista, kuten perheen parista, liikunnasta, vapaaehtoistyöstä tai erilaisista harrastuksista.
Siinä missä jollekulle työ tuo elämään sen kaikkein palkitsevimman sisällön, toiselle se on vain tapa ansaita välttämätön elanto.
– Kukaan ei myöskään jaksaisi kovin kauaa sitä, että työ olisi tauoton ja voimakas mielihyvän lähde. Sellainen ylikuormittaisi aivot ja alkaisi melko nopeasti tuottaa mielihyvälle vastakkaisia reaktioita, kuten ärtyneisyyttä ja ahdistuneisuutta.
Millainen työnkuva palkitsee?
Milloin työ sitten on palkitsevimmillaan? Onko se sitä kenties silloin, kun koemme toteuttavamme itseämme, käyttävämme omia vahvuuksiamme ja tekevämme jotakin, joka on arvokasta?
– Tästä työn palkitsevuustekijät varmasti koostuvat, Paajanen mieltää.
– Ja jos olemme onnekkaita, voimme aika ajoin kokea työssämme niin sanotun flow-tilan. Tulemme imaistuksi työmme sisälle, syvennymme ja keskitymme – aivan huomaamattamme. Aivomme saavat tällaisesta kokemuksesta kenties sen voimakkaimman mielihyvän purskahduksen: työ on kiittänyt tekijäänsä.
Teksti: Essi Kähkönen
Kuva: Mostphotos
