Eläkeläiskuorot, urheiluseurojen talkoot, vapaaehtoistyö ja pappojen peli-illat. Nämä ja tuhannet muut yhdessä tekemisen muodot voi laskea kulttuuriharrastuksiksi. Tutkimukset osoittavat, että kulttuuri tuottaa terveyttä ja pidentää ikää.
Okinawan ihmettä on hämmästelty jo vuosikymmeniä. Pieni, japanilainen saari on tunnettu asukkaidensa korkeasta iästä: saaren asukkaista on satavuotiaita poikkeuksellisen paljon. Väestöpohjaan suhteutettuna heitä on niin runsaasti, että mikään muu asukkaidensa pitkäikäisyydestä tunnettu maailmankolkka ei yllä tässä asiassa edes puoleen Okinawasta.
Okinawalaiset näyttävät jostakin syystä elävän pitkään, mutta mikä arvoituksellisinta, he saavuttavat korkean iän usein terveinä, mieleltään virkeinä ja hyväkuntoisina.
Kun Okinawan mysteeriä on lähdetty ratkomaan, on ruokavalio toki yksi pitkäikäisyyttä selittävistä tekijöitä. Okinawalainen sananlasku sanoo, että ”Hara hachi bu” – mikä tarkoitta kahdeksaa kymmenestä. Sillä he painottavat kohtuusyömistä: vatsaa ei kannata täyttää kuin enintään 80-prosenttisesti. Lisäksi vanhan polven saarelaisten lautasella on runsaasti vihreitä kasviksia, soijaa, mereneläviä ja levää. Vihreä tai jasmiinitee ovat perusruokajuomaa.
Ryhtyisitkö kulttuurifriikiksi?
No hyvä – ruokavaliossako siis selitys okinawalaisten pitkille elämäntaipaleille? Ei aivan, väittää LKT, neurologi Markku T. Hyyppä kirjassaan Kulttuuri pidentää ikää (Duodecim). Hänen suosikkinsa saarelaisten pitkäikäisyydelle on ennen kaikkea kulttuuri ja varsinkin sen yhteisölliset tavat ja traditiot.
Näin Hyyppä kirjoittaa:
”Ogimin kylässä asuva 107-vuotias Nabu vastaa uteluun: ”Ilman basho-fa-kutomista olisin jo kuollut.” Mitä tämä ihmeellinen basho-fa on? Se tarkoittaa vanhojen naisten harjoittamaa kankaankudontaa, joka on nykyisin viranomaisten suojelussa. Ogimin basho-fa-kutojat ovat muita terveempiä, aktiivisempia, parempikuntoisia, sosiaalisempia, käyttävät vähiten terveyspalveluja ja elävät pisimpään, kun heitä verrataan muualla Japanissa sijaitsevien kylien asukkaisiin.”
Oheisessa sitaatissa tiivistyy kulttuurin vaikutus terveyteen: Hyyppä nimittäin väittää, että yhdessä tekemisen merkitys on ehkä se tärkein terveystekijä kaikista. Näyttäisi myös siltä, että terveyttä tuottaa etenkin kulttuurin parissa puuhailu.
”Kulttuurifriikit elävät kauemmin kuin ne, joilla on vähän tai ei lainkaan kulttuuriharrastuksia. Kulttuuri- ja taideharrastaminen yhdessä muiden ihmisten kanssa edistää terveyttä ja pidentää elinikää. Kyseessä ei ole mielipide tai uskomus, vaan hyvin kontrolloitujen tieteellisten tutkimusten tulos."
Kuinka paljon kauemmin ”kulttuurifriikki ”sitten elää? Näin kirjoittaja vastaa:
”Terveempänä ja keskimäärin kahdesta kolmeen vuoteen pidempään kuin muut. Se on paljon enemän kuin mitä laihduttaminen tai terveysliikunta saavat aikaan, ja melkein yhtä paljon kuin mitä tupakoimattomuus tarjoaa vuosia elämän loppupäähän. Sitä paitsi tuo aika vietetään suhteellisen hyvässä kunnossa.”
Sosiaalistumisen voi aloittaa aikuisenakin – vaikka kirjastosta
Mistä kulttuurin tarjoama, suoraan terveydessä näkyvä vaikutus sitten koostuu? Jälleen palataan yhteisöllisyyteen: yhdessä on kiva tehdä, kun tuntee kuuluvansa johonkin ryhmään ja kun harrastaminen itsessäänkin tuntuu lisäksi mukavalta.
Kulttuurilajin valinnalla ei ole niinkään merkitystä, painottaa Hyyppä.
”Kulttuurin kuluttaminen ja kulttuuriharrastuksiin osallistuminen suojaa varhaiselta kuolemalta. Arvelen, että suojatekijä on taustayhteisön sosiaalinen ja kulttuurinen pääoma eikä kulttuurin kuluttaminen sinänsä. Me-hengen ja sosiaalis-kulttuuristen suhteiden malli peritään vanhemmilta ja opitaan varhaislapsuuden kasvuympäristössä – silti aikuisenakaan ei ole liian myöhäistä aloittaa sosiaalistumista.”
Otetaan esimerkki useimmille suomalaisille tutuksi käyneestä kulttuurilaitoksesta, kirjastosta. Hyyppä muistuttaa, että kirjasto on periaatteessa yhteisö.
”Kirjastossa vieraileva henkilö on kirjastoyhteisön piirissä, vaikka toimiikin yksilönä. Kirjan lukeminenkin on pohjimmiltaan sosiaalista osallistumista. Yksittäinen lukija verkottuu henkisesti muiden lukijoiden kanssa. Hän voi vaihtaa mielipiteitä muiden kanssa tai olla kirjaston suurkuluttaja. Kirjastossa piipahtanut kokee olevansa läsnä ryhmässä tai yhteisössä. Kutsun ilmiötä osallistuvaksi läsnäoloksi, joka virkistää sekä mieltä että ruumista. Eikä kirjasto ole tietenkään pelkkä lainaamo, vaan äärimmäisen monipuolinen harrastus- ja kokoontumistila.”
Henkistä hyvää vapaaehtoistyöstä
Kulttuuri on Hyypän kirjassa ihmisystävällinen ja huiman laaja käsite, johon hän laskee mukaan paitsi korkeakulttuuristen taiteiden muodot, kuten klassisen musiikin konsertit, myös eläkeläiskuorot, nikkarointipajat, pappojen peliporukat tai urheiluseurojen talkooillat. Ei sillä niin väliä, mitä harrastaa, kunhan harrastaa – ja mieluiten siis seurassa.
Kun on tutkittu esimerkiksi vapaaehtoistyöhön osallistuvia suomalaisia ja kysytty, miten he kokevat oman terveytensä, tulokset ovat olleet tämänkaltaisia:
”Vapaaehtoistyötä harrastavat ilmoittivat terveytensä paremmaksi kuin siitä pidättyvät. Peräti joka kolmas suomalainen 15–74-vuotias tekee vapaaehtoista työtä. Vapaaehtoinen harrastustoiminta virkistää, vaikuttaa myönteisesti mielialaan, lisää terveitä elinvuosia ja pidentää elinikää. Mitä lähemmäs eläkeikää tullaan, sitä pitävämmin vapaaehtoistyöhön osallistuminen liittyy parempaan terveyteen.”
Ja vaikka urheilu- ja liikuntaseuroissa vapaaehtoisena toimivilla on merkitsevästi parempi terveys kuin niillä, jotka eivät niissä toimi, myös kulttuurijärjestöihin osallistuvia koskee Hyypän mukaan sama ilosanoma:
”Sosiaalinen verkosto on osallistumisen terveysvaikutusten takana. Sosiaalinen yhdessäolo kulttuurin merkeissä liittyy pitempään elinkaareen.”
