Haluatko saada liikunnallisen ihmisen aivot? Se onnistuu kyllä, tarvitaan vain toistoja, toistoja ja toistoja.
Ei ole ihan sattumankauppaa, että osa ihmisistä näyttää nauttivan liikunnasta kuin luonnostaan, kun toisille se on samantekevää tai jopa vastenmielistä. Tutkija Tiina Saanijoki Turun yliopistosta ja Åbo Akademista kertoo, että osalla meistä liikunta vapauttaa herkemmin aivoissa endorfiineja. Ne ovat yhdisteitä, jotka toimivat kuin morfiini eli ne tuottavat voimakasta hyvänolon tunnetta, euforiaa.
Endorfiinien erittymistä kiihdyttävät liikunnan lisäksi nauraminen, mielimusiikin kuuntelu, seksi, syöminen ja päihteet. Endorfiinit eivät ole ainoita hyvää oloa ja nautintoa aivoissa välittäviä yhdisteitä, mutta niiden roolista liikunnassa tiedetään eniten.
Tiina Saanijoki halusi selvittää, onko endorfiinierityksessä eroja, kun ihmiset liikkuvat kohtuuteholla tai rasittavat itseänsä äärirajoille. Tulos oli varsin selvä.
−Erittäin kovaa harjoitelleen koeryhmän ihmisillä endorfiinia erittyi suorastaan ryöpsähdyksinä. Kohtuutehoisen koeryhmän jäsenillä taas erittyminen oli paljon vähäisempää ja sen määrissä oli eri ihmisten kesken suurta vaihtelua, Saanijoki summaa.
Vaikka kohtuutehoisen ryhmän liikkujat eivät saaneet liikunnasta huumaavaa euforista oloa, tuotti liikunta heille myös hyvää oloa ja iloa. Tiina Saanijoki arvelee, että endorfiinieritykseen vaikuttaa kaksi seikkaa: se, kuinka hyvässä kunnossa liikkuja on ja kuinka usein hän liikkuu. On jopa mahdollista, että liikuntakertoja lisäämällä ja vähitellen kuntoa kasvattamalla ihminen voisi muuttaa myös aivojen endorfiinieritystä. Tarjolla olisi siis tavallaan hyvä kierre, lisää liikuntaa, lisää kuntoa, lisää hyvää mieltä.
Liikunnan ituja sohvaperunalle
Onko sohvaperunalla mitään toivoa saada itseään liikkeelle? Kyllä on, Tiina Saanijoki vakuuttaa.
−Liikunta tulee tavaksi tekemisen ja toiston kautta. Siinä vaaditaan vähän sinnikkyyttä, mutta aivot huomaavat varsin nopeasti, mitä tapahtuu. Ne eivät ehkä heti rakenna uusia hermosoluja liikuntaa varten, mutta niissä alkaa näkyä muutoksia tiettyjen alueiden hermoliitoksissa, synapseissa, ja synapsien aineenvaihdunnassa. Aivot siis kohdistavat energiaa sinne, missä sitä liikuntaa varten tarvitaan.
Liikuntatottumus voi nousta idulle hyvin nopeaa, jopa parissa viikossa. Aivot alkavat auttaa liikkujaa, liikunnasta tulee tapa, jossa liikkeelle lähtöä ei tarvitse joka kerta miettiä erikseen. Liikunta voi myös parantaa niin sanottua impulssikontrollia. Silloin voi ajatella, että liikkuva ihminen ikään kuin koulii itseään käsittelemään tilanteita, joissa mieleen juolahtaa ajatus ostaa kaupasta säkillinen sipsejä ja viettää ilta tv:n ääressä. Vaikka tämä olisi se ensimmäinen impulssi, sen mukaan ei ehkä tulekaan sitten toimittua.
Strategia auttaa
Ennen liikuntaharrastuksen aloittamista kannattaa pitää strategiapalaveri itsensä kanssa. −Mieti, mikä se oma laji voisi olla, mikä olisi kivaa? Haluanko liikkua yksin vai ryhmässä? Haluanko opetella paljon uusia taitoja vai pitää päästä vähemmällä? Liikunko mieluiten sisällä vai ulkona, maassa vai vedessä? Haluanko kilpailla vai harrastaa muuten vain, Tiina Saanijoki kuvailee.
Hän tähdentää, että liikuntalajin tai -lajien pitää tuntua omalta, enimmäkseen antoisalta ja alkuun mahdollisimman vaivattomalta. Liian raskaan tai vaikean lajin vastentahtoinen harrastaminen loppuu nopeasti. Hiukka kärsivällisyyttä ei tosin aina ole pahitteeksi.
−Tutkin keski-ikäisten, vähän liikkuvien miesten ryhmää. He tekivät kovatehoista HIIT-harjoitusta (high intensity interval training) kahden viikon ajan. Oli hämmästyttävää, kuinka nopeasti heidän kuntonsa ja motivaationsa lähti paranemaan. Sanoisin, että vaikka he eivät vielä kahdessa viikossa oppineet suoranaisesti nauttimaan tästä erittäin rankasta treenimuodosta, niin tyytyväisyys lisääntyi jo muutamassa treenikerrassa ja ainakaan kova treeni ei ottanut päähän niin paljon kuin alussa!
Jos ei muu auta, huijaa aivot liikkeelle. Silloin liikunta hoituu vaikka jonkun muun mukavan varjolla tai lisänä.
Tiina Saanijoki on keksinyt pari keinoa.
−Teen niin, että kuuntelen äänikirjoja vain kävellessäni. Siinä tulee usein käveltyä huomaamatta pidempään kun tarkoittikaan, kun haluaa kuulla, miten tapahtumat etenevät. Ja kun kirja jää jännittävään kohtaan, pitää mennä taas lenkille. Saatan myös tehdä niin, että puhun kaikki kavereille soittamatta jääneet puhelut kävellessä, eli siinä samalla tulee hoidettua sosiaalisia suhteita.
Liisa Koivula
