Luonnossa oleilun on havaittu vähentävän kielteisiä ajatuksia ja tunteita, ja vastaavasti lisäävän myönteisiä. Jos aivosi jumittavat ikäviin ajatuskehiin, saatat saada ne uusille urille luonnossa.
Luonnossa ajattelet lempeämmin paitsi itsestäsi myös muista. Viherympäristössä tulkitsemme vähemmän vihamielisyyttä vierailta kasvoilta. Tulemme myös ottaneeksi kontaktia lajikumppaneihin – erään tutkimuksen mukaan jopa 83 prosenttia enemmän kuin betonierämaassa. Väestöaineistoilla on havaittu koetun yksinäisyyden olevan vähäisempää, jos asuinalueella on luontoa.
Luontoon on elpymisen kannalta parempi mennä yksin kuin seurassa, mutta toisaalta luonnossa on luontevaa olla vieraammassakin porukassa. Yhteisöllisyyden kokemisella on merkitystä pääkopan kannalta. Hiirikokeissa sosiaalisen eristyksen on todettu kutistavan aivojen hermosoluja.
Märehtiminen masentaa
Joskus mieli ja aivot jäävät junnaamaan samoja ajatuskehiä kuin rikkinäinen äänilevy. Mietteet ovat tyypillisesti kielteisiä. Tätä uuvuttavaa tilaa kutsutaan ruminaatioksi eli kirjaimellisesti märehtimiseksi. Taipumuksen ruminaatioon on osoitettu olevan yhteydessä masennukseen ja muihin mielen sairauksiin.
Vuonna 2015 Stanfordin yliopiston tutkijat testasivat ympäristön vaikutusta ruminaatioon. Kokeeseen osallistui kaksi ryhmää, joista toinen käveli puolitoista tuntia kaupungilla ja toinen luonnossa, kumpuilevalla puoliavoimella ylängöllä. Koehenkilöiden aivot kuvannettiin ennen ja jälkeen kävelyn. Ero oli selvä. Luontokävely vaiensi merkittävästi märehtimiseen liittyvien aivoalueiden aktiivisuutta, kaupunkikävely taas ei nimeksikään. Tulosta vahvisti osallistujien omaa kokemusta kartoittava testi.
Samalla kun tossumme pitävät metsäpolkua auki, myös aivoissamme vahvistuvat hermoradat, jotka liittyvät mielialan kohoamiseen. Aivojen plastisuuteen perustuvat muutokset ovat pieniä ja vähittäisiä, mutta kerta kerralta ura vahvistuu. Toistuva mielialan kohoaminen tukee toiveikkuutta ja optimismia. Tämä selittää osaltaan brittitutkimusta, jonka mukaan vähintään kerran viikossa luonnossa liikkuvalla on 50 prosenttia pienempi todennäköisyys sairastua lievään mielenterveyden sairauteen.
Luonto on lähellä kaupungissakin
Kahdenkymmenen maan korkeatasoiset väestötason tutkimukset summaava meta-analyysi kertoo, että erilaiset mielenterveysongelmat ovat keskimäärin 38 prosenttia yleisempiä urbaanialueilla kuin maaseudulla. Viherympäristön tarkkaa osuutta asiaan on toki mahdotonta analysoida. Joka tapauksessa kaupungissa varttuneiden ihmisten aivoista on löydetty rakenteellisia muutoksia, etenkin etuotsalohkon ”harmaan aineen” vähäisyyttä. Poikkeama yhdistetään pitkittyneeseen stressiin ja myös esimerkiksi skitsofrenia-alttiuteen.
Me suomalaiset voimme tässä kohtaa tuntea huojennusta, kiitos kaupunkeihinkin ulottuvan lähiluontomme ja yhä varsin mutkattoman luontosuhteemme. Voimme kuitenkin havahtua pitämään huolta luontokontaktistamme – unohtamatta lapsia ja vanhuksia, joilla ei kenties ole itsenäistä pääsyä luontoon.
Marko Leppänen
