Ystävällisyys on käyttämättömin resurssi ihmisen ja ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta, kirjoittaa psykologi Satu Lähteenkorva.
Aikamme on laittanut ihmiset epätasapainoon, ja siitä on tullut meille jopa uusi normi. Se on epänormaalia. Tasapainoinen elämä ei ole mahdottoman vaikea asia. Enkä puhu nyt epäterveestä ajatuksesta olla onnellinen koko ajan, vaan hyvästä ja aidosta eli kokonaisemmasta elämästä. Elämästä, jossa on tervettä tasapainoa, epätasapainoa, elämää sen kaikessa kokonaisuudessaan. Pettymykset, menetykset, paha mieli ja sairaudetkin ovat osa elämää, samoin kuin luovuus, leikki, ilo ja intohimo. Terveesti tasapainoinen elämä pitää sisällään yhteyden asioihin, ihmiseen ja toisiin ihmisiin.
Ihmistä ei milloinkaan tarkoitettu elämään yksin. Viime vuosikymmenet aikamme kuitenkin opetti yksilökorosteisuuden kliimaksissaan ihmisen elämään, pärjäämään ja jaksamaan yksin. Siksi itseäni nyt ihmisenä ja psykologina tyydyttää sanomattoman syvästi se, että vihdoin yksilökeskeisyys on alkanut murtua. Yksilöä, yksilön onnistumista ja epäonnistumista ylikorostava vaihe on tullut päätökseensä. Ja hyvä niin: hinta on ollut hirveä. Individualismin kasvun kanssa käsi kädessä ovat kulkeneet ahdistus- ja masennusoireisto. Ja se ei ole sattumaa.
Yksinpärjäämisen ajassa moni on menettänyt tasapainonsa. Maailma on kaiken lisäksi edelleen mekanistinen, kehoa ja mieltä erilleen pilkkova sekä ’koneistava’. Emme ole koneita. Keho, mieli ja aivot kertovat viestejä, mutta kuuleeko kukaan? Ajattelen, että oravanpyörässä suorittava, mekanistinen ihminen ilman persoonaa on jotenkin epäihminen tai epäinhimillinen. Etäisyyden, yhteydettömyyden ja yksinpärjäämisen kehä heikentää ihmisen psyko-fyysis-sosiaalista tasapainoa ja etäännyttää ihmistä persoonastaan eli juurikin siitä, joka tuo ihmisille iloa, eloa ja voimavaroja.
Ihmiset ovat hukassa myös kehonsa kanssa enemmän kuin koskaan, vaikka milloinkaan ihmisellä ei ole ollut tietoa ihmisestä näin paljon kuin tänään. Monesta luonnollisesta on tullut niin luonnotonta ja vaikeaa, että ihminen opettelee niitä uudestaan: Asioita asetetaan nyt ennalleen. Onneksi ihmisessä on joka tavalla elämää puolustavia mekanismeja. Tutkimus on viime vuosina vavahduttavalla tavalla pystynyt todentamaan, kuinka ihmisessä on sairauden ja kivunkin keskellä valtava määrä mekanismeja, jotka pyrkivät puolustamaan, palauttamaan ja ylläpitämään tasapainoa.
Yksi kiinnostava tasapainottaja tässä ’saamisen ja haalimisen’ ajassa on antaminen. Yhteyden ajassa se lisääntyy. Ystävällisyys ja auttaminen ovat epäitsekkyyttä. Ystävällisyys korjaa ja tasapainottaa ihmistä - sekä antajaa että saajaa. Tutkimuksen mukaan ihmisen psyko-fyysinen vastustuskyky, mielihyvä ja onnellisuus kasvavat, kun autamme. Ystävällisyys onkin käyttämättömin resurssi ihmisen ja ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta.
Psykologiassa on uudehko termi, johon olen mieltynyt. Se on kanssalaisuus. Kanssalainen on ihminen, jonka kanssa ja kautta tapahtuu merkityksellinen ja aito hetki, kohtaaminen ja jakamista. Kanssalaisuudessa tapahtuu sallimista, sallitaan tapahtumista. Meillä jokaisella on elämässä kohtia, jolloin kaipaamme apua, yhteyttä, kanssalaista. Ihmistä ei milloinkaan tarkoitettu elämään yksin. Ollaan enemmän kanssalaisia.
Satu Lähteenkorva
Kolumni on julkaistu Aivoterveys-lehdessä 1/2022.
