Irma Pere ja Mia Jahtisaari ovat tunteneet toisensa jo vuosia. Syvä ystävyys alkoi kuitenkin vasta, kun he tapasivat toisensa mitä yllättävimmässä paikassa, neurologisella kuntoutusosastolla.
Viime marraskuun ilta on jäänyt Irma Perelle, 75, selkeästi mieleen. Hänet oli juuri siirretty Kanta- Hämeen keskussairaalasta Riihimäen sairaalan neurologiselle kuntoutusosastolle. Hän oli päästään vielä hieman pyörällä. Kaksi viikkoa aikaisemmin yhtä aikaa tullut aivo- ja sydäninfarkti ja sen jälkeinen aika sairaalassa olivat menneet nopeasti ja kuin sumussa.
Riihimäellä hoitaja kertoi, että illalla olisi mahdollisuus tavata hoivakoiria yhteistilassa. Irma innostui heti, sillä eläinten tapaaminen tuntui piristävältä ajatukselta. Hän ei olisi kuitenkaan osannut arvata, miten ilta tulisi muuttamaan hänen elämänsä kulkua.
Irma istui yhteistilan sohvalla, kun hän yhtäkkiä näki tutun ihmisen kävelevän huoneeseen. Hämmästys oli valtava.
– Mia! Oliko se todella Mia? Irma mietti.
Yllättävä tapaaminen
Myös Mia Jahtisaari, 51, yllättyi iloisesti tutuista kasvoista. Hän oli saanut aivoinfarktin vain muutamaa päivää aikaisemmin kuin Irma. Hänet oli ensin lennätetty helikopterilla työpaikaltaan Karkkilasta sairaalaan Helsinkiin, mistä hänet oli parin viikon päästä siirretty kuntoutukseen Riihimäelle.
Irman läsnäolo yllättävässä paikassa tuntui Miasta todella hyvältä. Irma ja Mia olivat tavanneet vain muutamaa viikkoa aikaisemmin Mian äidin luona.
Mia ja Irman pari vuotta aikaisemmin kuollut aviomies Heikki olivat olleet serkuksia, ja sukulaiset olivat pitäneet säännöllisesti yhteyttä. Leskeksi jäätyään Irma oli pitänyt yhteyttä erityisesti Mian äitiin Eilaan.
Uudessa ja vieraassa ympäristössä naisten välinen ystävyys ja yhteys alkoivat syventyä heti. Vaikka Irma oli iäkkäämpi, hän oli sairastumisen jälkeen hieman Miaa paremmassa kunnossa. Hän pystyi muun muassa puhumaan ja ilmaisemaan itseään Miaa paremmin. Mian tilanne herätti Irmassa paljon suojelunhalua.
– Kun Mia ei pystynyt kunnolla puhumaan, yritin auttaa häntä parhaani mukaan.
Ystävyys syvenee
Jo ensimmäisestä päivästä lähtien Irmasta ja Miasta tuli erottamattomat ystävät. Kun muut potilaat yleensä aterioiden jälkeen palasivat takaisin huoneisiinsa, Irma ja Mia viettivät mahdollisimman paljon aikaa yhteistiloissa. Jutellessa aika meni nopeasti. Irma myös opetti Mian ratkomaan ristikkoja ja pelaamaan korteilla paskahousua ja ristiseiskaa. Sairastumisen jälkeen Mia oli unohtanut tuttujen pelien säännöt.
– Meillä oli Mian kanssa vahva yhteys. Kannustimme ja tsemppasimme toinen toisiamme. Jälkeenpäin olen ajatellut, että sen takia aloimme molemmat nopeasti parantua, Irma kertoo.
Kun kunto salli, Mia ja Irma kävivät kävelemässä ulkona ja treenaamassa kuntoutussairaalan kuntosalilla. Aika sairaalassa on jättänyt molempien mieleen vain hyviä muistoja.
– Sairastuminen ei tuntunut lainkaan kamalalta. Sen sijaan meillä oli tosi mukavaa, Irma jatkaa.
Parin viikon sairaalassa olon jälkeen molemmat naiset pääsivät kotiin. Irma palasi Hämeenlinnaan ja Mia Janakkalaan. Yhteydenpitoa he kuitenkin jatkoivat säännöllisesti.
– Aluksi juttelimme sairastumisesta ja kuntoutumisesta mutta toipumisen myötä aloimme puhua myös paljosta muusta, Mia kertoo.
Kuukausien myötä ystävyys vahvistui entisestään. Naiset tapasivat vähintään kerran viikossa ja tekivät yhdessä kumpaakin kiinnostavia asioita. He kävivät muun muassa elokuvissa, taidenäyttelyissä ja keilaamassa. Tammikuussa Mia houkutteli Irman mukaansa myös Aivoliiton Juttu-tupa-tapaamisiin, joissa he pääsivät tutustumaan muihin AVH-kuntoutujiin.
Yhdessä tekeminen nosti kummankin mielialaa. Se oli erityisesti Irmalle tervetullutta, sillä hän oli jo pitkään ennen sairastumistaan surrut aviomiehensä kuolemaa. Mian kanssa vietetty aika vei hänen ajatuksensa pois mieltä painavista asioista ja toi huomion jälleen iloisiin.
Hyviä uutisia
Helmikuun alussa Mia ja Irma olivat jälleen yhdessä jännittävässä tilanteessa. He olivat molemmat menettäneet ajokorttinsa sairastumisen myötä ja toivoivat sitä kovasti takaisin. Lääkäri soitti heille kummallekin samana päivänä, ja hänellä oli onneksi hyviä uutisia molemmille: he saivat jälleen luvan palata ratin taakse. Sen kunniaksi Mia hyppäsi heti autoonsa ja ajoi Irman luokse Hämeenlinnaan.
– Juhlistimme korttien takaisin saamista menemällä yhdessä taidemuseoon. Myös Juttu-tuvassa kaikki olivat iloisia puolestamme, Mia kertoo.
Irman ja Mian sairastumisesta on aikaa vain alle vuosi. Kumpikin on toipunut nopeasti. Irma arvelee, että se johtuu osittain siitä, että he kumpikin pääsivät sairastumisen jälkeen hyvin nopeasti hoitoon. Tärkeintä on kuitenkin ollut ystävältä saatu tuki ja kannustus. Ystävykset tapaavat edelleen säännöllisesti viikoittain.
– Nyt kaikki on niin hyvin, että joka kerta emme enää edes jaksa puhua sairastumisesta mitään, Irma kertoo.
- Teksti Hanna Vilo
- Kuva Jenni Alanoja
