Aivoinfarkti aiheutti Jani Honkaselle afasian. Puhumisen ja ymmärtämisen vaikeudet turhauttavat miestä itseään ja haastavat Merja-puolisoa. Keskustelu ajatuksista ja tunteista on lähes mahdotonta, mutta parisuhdetta kannattelee yhdessä tekeminen.
Kivennäisvesipullon korkki on unohtunut auki terassin pöydällä aurinkoisena kesäpäivänä.
– Merja, tämä kiinni, Jani Honkanen muistuttaa ja osoittaa pullonsuuta.
Viesti on harvinaisen selvä, hiilihapot karkaavat ja juoma laimenee. Janin on vaikeaa puhua, puhuminen on hidasta ja sanoja täytyy usein etsiä. Vaikka asia on miehen mielessä, suusta saattaa tulla ulos väärä sana. Molemminpuolista ymmärrystä helpottaa, kun asioita voi näyttää.
– Jani puhuu vähän ja muutamilla aiheeseen liittyvillä tukisanoilla, minä puhun paljon. Asiat selviävät, kun kyselen ja tarkennan, mutta se on hidasta ja on oltava aikaa, Merja Kareinen-Honkanen sanoo.
Edistystä on tapahtunut. Kun Jani sai kolme vuotta sitten aivoinfarktin, hän ei aluksi kyennyt sanomaan mitään. Aivoinfarktia seuranneesta afasiasta tuli osa perheen arkea. Se vaikuttaa kaikkeen, kaverisuhteista parisuhteeseen, perhe-elämään ja arjen sujumiseen.
Odota, näytän kuvan
Eleitä voi käyttää kommunikoinnin tukena, mutta se tuntuu pariskunnasta hankalalta. Ilmeet kuitenkin kertovat paljon. Niistä huomaa esimerkiksi, jos toinen haluaa olla hiljaa. Pariskunta on ollut naimisissa yli 20 vuotta ja tuntee toisensa hyvin.
– Kännykkä on hyvä, Jani toteaa.
Puhelimella voi näyttää tai lähettää selventäviä kuvia. Puhelimeen ladatun "Missä olet?" -sovelluksen avulla Jani tietää, missä Merja milloinkin menee.
Jani kaivaa kännykästään kuvan itsestään uudet uimahousut päällä. Pariskunta on lähdössä reissuun, Kreetalle, pitkästä aikaa kahdestaan ilman lapsia. Jani valitsi matkakohteen ja on selvittänyt, miten ja missä he siellä liikkuvat.
Kesken haastattelun taivaalla lentää lentokone perheen omakotitalon yli.
– Sinne, Jani sanoo ja häntä hymyilyttää.
Hän on matkasta innoissaan. Merjakin on, mutta häntä jännittää, ettei Janille vain satu reissussa mitään. Aivoinfarktista jäänyt huoli ja pelko eivät ole kokonaan väistyneet.
– En olisi ikinä uskonut, että joudumme tällaiseen tilanteeseen, Merja sanoo.
Aivoliiton kurssit ja vertaistuki ovat auttaneet heitä ymmärtämään afasiaa paremmin. Lohdullista on ollut nähdä, että muutkin ovat selvinneet.
Kärsivällisyys koetuksella
Jani ymmärtää tuttuja, tilannesidonnaisia asioita kohtalaisen hyvin, mutta uudet tai monimutkaiset asiat ovat hänelle haasteellisia. Ohjeiden seuraaminen tekee toisinaan tiukkaa. Esimerkiksi huonekalujen tai trampoliinin kokoaminen ei enää onnistu ilman Merjan apua. Se tuskastuttaa aktiiviseen tekemiseen tottunutta Jania.
Hän kaipaa työtään, työkavereitaan ja sitä, että voisi vapaa-ajallaan pelata jääkiekkoa ja valmentaa junnuja. Mutta ainakaan toistaiseksi se ei onnistu.
– Moi, moi, voin sanoa, en muuta, hän toteaa.
Jania ärsyttää puuhastella koko ajan kotona. Toisaalta hän on tyytyväinen, että pystyy edelleen tekemään paljon asioita, lenkittämään koiraa, tekemään ruokaa, ajamaan autoa, käymään kuntosalilla, uimassa ja puheterapiassa.
– Uudet polut pitää ottaa, Jani sanoo.
– Kaikki on haasteellista, mutta ei elämä siihen lopu, jos ei puhetta tule, Merja lisää.
Mielenrauhaa ja mökkihaaveita
Pariskunnan kommunikointi keskittyy tällä hetkellä käytännön asioihin. Tunteita ja ajatuksia on vaikeaa käsitellä. Jani huomioi kuitenkin Merjaa tuomalla kukkia ja kortteja ja kehumalla vaimoaan ”Merja hyvä”.
– Tiedostan hyvin, että tunneasioista pitäisi puhua ja parisuhdetta hoitaa. Suhteemme ei ole samanlainen kuin ennen, mutta onneksi yhteiset hetket auttavat, Merja sanoo.
Yhdessä tekeminen ilahduttaa molempia, kokkailu, leffojen katselu, uiminen, kävelylenkit, matkustelu. Huumori auttaa selviämään hankalistakin tilanteista. Merja on mielissään siitä, että Janin huumorintaju on säilynyt.
Yhteinen aika on tärkeää parisuhteelle, mutta niin on myös oma aika. Kaikesta huolehtiminen kuluttaa Merjan voimia ja hän tarvitsee jaksaakseen rauhaa ja palautumista. Sitä tarjoavat jooga, luonnossa liikkuminen ja kavereiden kanssa jutteleminen.
– Tuntuu ihanalta saada ajatukset välillä muualle, hän toteaa.
Jani puolestaan haaveilee siitä, että pääsisi kavereiden kanssa kalastamaan. Isompikin haave hänellä on: oma mökki.
– Hommaisin, jos Merja tulisi mukaan, hän sanoo.
Merja ei vielä ole innostunut mökistä, sillä omakotitalossa riittää yllin kyllin työtä. Mutta ehkä sitten, kun lapset ovat lentäneet pesästä.
– Jos muuttaisimme uudehkoon, helpompaan asuntoon, voisimme jossain vaiheessa hankkia mökin ja veneen, hän tuumii. Ajatus jää hautumaan.
- Teksti ja kuvat Pirkko Tuominen